Miehen sterilisaatio

8.1.08

Yhdistystoimintaa lapsettomille

Suomi on täynnä mitä erilaisimpia yhdistyksiä, enkä ihmettelisi, vaikka sellainen olisi vapaaehtoisesti lapsettomillekin. Jos ei vielä ole, niin edelliseen kirjoitukseeni kommentin jättänyt nimimerkki Cyrill haluaisi sellaisen perustaa:

"Hei, hyvät ystävät. Ehdotan teille vapaaehtoisesti lapsettomien yhdistyksen perustamista (siis vapaaehtoisesti lapsettomat ry) Meitä kuitenkin on riittävästi koko Suomessa. Itse toimin myös vastaavassa yhteisössä Venäjällä. Mitä mieltä olette? Jos olette kiinnostuneita, niin ottakaa minuun yhteyttä."

Cyrillin sähköpostiosoite löytyy hänen profiilisivultaan.

Itse tuskin lähden tähän yhdistystoimintaan mukaan. Olen jo muutenkin aktiivinen turhankin monessa paikassa. Mutta kyllä tähän maahan yksi yhdistys mahtuu vapaaehtoisesti lapsettomillekin, joten mukaan vain kiinnostuneet.

Googlasin "vapaaehtoisesti lapsettomat" ja en löytänyt sillä mitään olemassaolevaa yhdistystä, mutta sen sijaan kylläkin aihetta käsittelevän ryhmäblogin, jonka olemassaoloa en ole aiemmin huomannut. Pitääpä käydä joskus lukemassa sinne kirjoitettuja juttuja.

3 Comments:

  • At 9/1/08 22:26, Blogger Kati said…

    On blogi, juu, samaten kuin vilkas keskustelupalstakin, ollut vuosia jo. Tapaamisiakin on järjestetty useita.

     
  • At 19/11/08 09:21, Blogger anu said…

    Vapaaehtoiset lapsettomat ry, "velat ry", on käsittäkseni ollut olamassa jo pidemmän aikaa.

     
  • At 21/4/12 22:30, Anonymous Anonyymi said…

    Vapaaehtoisesti lapsettomat ry on perustettu tänä vuonna (2012). Aiemmin sen nimistä yhdistystä ei ole ollut olemassa, koska rekisteröinti ei luonnollisestikaan onnistuisi jo olemassa olevan yhdistyksen nimellä. Tervetuloa mukaan kaikki velat!
    http://www.vapaaehtoisestilapsettomat.fi

     

Lähetä kommentti

<< Home