Miehen sterilisaatio

5.10.04

30 - vihdoinkin täysi-ikäinen

Täysi-ikäisyys Suomessa saavutetaan asteittain, ja niistä asteista 18-vuotisuus on vain yksi. Sitten pitää odottaa 20-vuotiaaksi saadakseen ostaa väkeviä (vieläkö pitää odottaa myös täyttä opintotukea?) ja muutama vuosi lisää, että kaikki ravintolat päästävät sisään. Yksi rajapyykki täyttyy vasta kolmikymppisenä: silloin voi saada itselleen sterilisaation.

Sterilisaation voi saada (niin mies kuin nainenkin), jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy:


  1. Hakijalla on yksin tai yhdessä aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta

  2. Raskaus vaarantaisi hakijan hengen tai terveyden

  3. Hakijan mahdollisuudet muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot

  4. On syytä otaksua, että hakijan jälkeläisillä olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika

  5. Hakijan sairaus tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaisi hänen kykyänsä hoitaa lapsia

  6. Hakija on täyttänyt 30 vuotta



Näin siis periaatteessa. Käytännössä olen kuullut, että terveen kolmikymppisen miehen tai naisen sterilisaatio ei olisi niin yksinkertainen juttu. Kaikki lääkärit eivät siihen välttämättä suostu. Tai ehkä niin vain puhutaan. En ole kenenkään sterilisaation läpikäyneen miehen kanssa puhunut. Tämän blogin kirjoitan, jotta asiaa harkitsevat voivat tutustua jonkun steriloinnin läpikäyneen omakohtaisiin kokemuksiin.

Ensimmäinen vaihe meni hyvin: ajanvaraus lääkärin puheille onnistui ongelmitta. Soitin terveyskeskukseen ja sain ajan omalääkärilleni (en tiennytkään, että minulla on sellainen). Aloitetaan siis julkiselta puolelta ja katsotaan, pitääkö turvautua yksityisen sektorin apuun.

3 Comments:

  • At 30/12/04 20:53, Blogger isokake said…

    ei kyllä kannattais inttipäisyyttään tehdä vasektomiaa.
    en usko että tulet olemaan loppuun asti tyytyväinen ratkaisuusi.
    ja tyttöystäväsi on vielä melkein lapsi.
    ei hyvä juttu. olisit edes pakstanut spermaasi.

    isokake

     
  • At 4/11/11 13:32, Anonymous Anonyymi said…

    Kävin taannoin samassa operaatiossa. Tsekissä yksityisklinikalla homma maksaa noin 500€ ikärajoitta Suomen kansalaiselle. Olen 25-vuotias.

     
  • At 24/3/17 13:54, Anonymous Anonyymi said…

    Nyt on aika kannattaa ja jakaa kansalaisaloitetta itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi.
    "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401

    Nykylain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.

     

Lähetä kommentti

<< Home