Mahdollisista sivuvaikutuksista
Olen aika avoimesti kertonut tutuilleni sterilisaatioprosessistani. Tässä blogissa en nimeäni mainitse, koska sukulaisille en asiaa halua mainostaa. Avoimuudesta on ollut hyötyäkin: kun sana leviää, tietävät jotkut kertoa tuttavistaan, jotka ovat prosessin jo läpikäyneet.
Yksi ystäväni pyysi muutama päivä sitten minua vielä harkitsemaan asiaa. Hän kertoi ystävästään, jonka seksielämästä oli kadonnut ilo leikkauksen jälkeen. Orgasmi ei enää tuntunut miltään eikä seksi kiinnostanut. Kovin yleistä tuollainen ei liene, sillä tähän mennessä jotakuinkin kaikilla löytämilläni vasektomiasivuilla on väitetty, ettei leikkaus vaikuta seksielämään.
Päätin kuitenkin selvittää asiaa ja laajensin hakua englanninkielisiin sivuihin (tähän asti olin tyytynyt suomalaisiin). Planned Parenthood -sivuston osiossa All About Vasectomy kerrotaan, että joissakin tapauksissa sterilisaatio saattaa heikentää miehen haluja ja jopa aiheuttaa erektiovaikeuksia. Useammin halut ennemminkin lisääntyvät, kun ei tarvitse olla huolissaan raskauden mahdollisuudesta. Yleensä leikkaus ei kuitenkaan vaikuta seksuaaliseen halukkuuteen millään tavalla. Mutta pieni riski on otettava.
Löysin myös sivuston DontFixIt.org, jossa käsiteltiin vasektomian jälkeisiä kipuja ja sitä, kuinka yksinkertainen operaatio voi mennä täysin pieleen. Siellä annettiin ymmärtää, että jälkivaikutuksia olisi huomattavasti enemmän kuin mitä yleensä sanotaan. Ainakin sivuston ylläpitällä Kevin Hauberilla niitä oli ollut. En tiedä, haluaako hän liioitella saadakseen aiheesta kirjoittamaansa kirjaa myydyksi, mutta tuskin hänen tarinansa perätönkään on.
Sivustolla My-Vasectomy.com kaveri nimeltään Ian kertoo omasta leikkauksestaan. Leikkauksen eri vaiheet on esitetty valokuvin, joten ei kannata katsoa, jos saa sellaisesta vatsanväänteitä. Komplikaatioista hän ei maininnut.
Pari laajempaa vasektomiasivustoa jäi vielä tarkemmin tutkimatta, mutta palaan niihin myöhemmin. Tässä kuitenkin jo linkit: Vasectomy-Information.com ja Vasectomy.com.

3 Comments:
At 26/11/04 07:31,
Pipsa said…
Hemmetin mielenkiintoista tekstiä.
Utelias kun olen, niin en voi välttyä kysymästä: minkä ikäinen olet?
At 29/11/04 03:48,
Mister said…
Ikää on 30 vuotta. Blogin aloituksessa sen kerronkin.
At 25/8/11 06:46,
Anonyymi said…
Minulle tehtiin vasektomia 7 vuotta sitten, 50-vuotiaana, sen jälkeen kun päätin, että 2 ihanaa lasta riittää loppuelämäksi. Ei mitään sivuvaikutuksia; päin vastoin! Hyvin pelaa eikä tarvi enää murehtia (eivätkä naisenikaan).
Lähetä kommentti
<< Home